tiistai 5. joulukuuta 2017

6 kuukautta & neuvola

Niin se aika vaan menee, meidän pieni ei olekaan enää niin pieni. Tai on tietysti, mutta jo puolikas vauva vuodesta on mennyt. Saman verran ajassa eteenpäin, niin vietetäänkin jo poikien 1v ja 4v synttäreitä. Niisk.


Eilen käytiin tosiaan neuvolassa ja kaikki näytti oikein hyvältä. Pojan paino- ja pituuskäyrä elelee molemmat omilla poluillaan ja pieni kasvaa hyvin. Tässä tämänkertaiset mitat:

Paino 7760g
Pituus 71,1cm

Pojathan ovat syntyneet samaan  aikaan vuodesta, parin viikon erolla syntymäpäivissä. Se onkin hauskaa huomata erot kasvussa esim, miten jotkin vaatteet on pikkuveljellä paljon aikaisemmin käytössä, kuin esikoisella. Kyllähän hän syntyessään oli jo aika paljon isompi, mutta ruokahalu taitaa myös olla kovempi. Kiinteiden syöminen kun sujuu tosi hyvin ja siihen vielä imetykset päälle. Aina lusikan nähdessään suu on heti auki ja melkeimpä kaikki soseet maistuu. Ei taida tulla yhtäkään mieleen mikä ei olisi maistunut, tai okei, ehkä se pelkkä maissi(yöks). Teen myös itse soseita jonkun verran, mutta ostan myös kaupasta valmiina.

En muista nyt yhtään miten paljon esikoinen liikkui puolivuotiaana, mutta tämä pienempi on kyllä koko ajan liikkeessä, tai no ''liikkeessä'' :D. Hänellä on ihan oma tapansa päästä eteenpäin, jalat karhukävely asentoon, peppu ylös ja kyljen kautta kiepsauttaen pari senttiä eteenpäin. Hieman vaikea selittää, mutta muistuttaa ehkä kroolauksen ja mittarimadon sekoitusta. Esikoisen muistan pelkästään peruuttaneen ryömimällä, ennen kuin oppi juuri ennen joulua konttaamaan.

R on kyllä tosi iloinen ja tyytyväinen vauva, niinkuin on ollutkin syntymästä asti. Hän''höpöttelee'' paljon, seurailee tarkasti kaikkien touhuja. Koiran poika on myös tajunnut vähän aika sitten ja yrittääkin aina mahdollisuuksien tullen maistella Benkun tassuja tai kokeilla kuonoa. Päivisin hän nukkuu edelleen melkeinpä kolmet päiväunet ja syö kiinteitä 4-5 ateriaa päivässä. Lihat ja puurot yms on jo mukana. Sen verran on rytmit jo olemassa, että ainakin ruokailut tapahtuu samaan aikaan joka päivä ja unet pystyy aika hyvin ennustamaan/ ajoittamaan niiden väliin sopivasti. Illalla mennään nukkumaan aina samaan aikaan klo 19 ja yöt ovat edelleen vähän vaihtelevia herätysten suhteen. Välillä poika herää vain pari kertaa, mutta välillä taas tosi useasti. Aamuisin heräillään 7-8 aikaan.

R ei ihan vielä kunnolla istu, mutta syöttötuolissa istutaan päivittäin pieni hetki syöden maissinaksuja tai Talk muruja. Hän tykkääkin kovasti istua siinä, varsinkin jos myös muut on pöydässä. Soseiden anto ei kyllä syöttötuolissa vielä onnistu, kaiken sen heilumisen ja uuden ihmettelemisen takia :D


Tänään oltiin vaan kotona ja puuhattiin hieman omassa pihassa. Otettiin trampoliini talvisäilöön (vihdoin) ja samalla, kun järjestelin varastoa, mun pikkuveli kävi vaihtamassa mulle autoon talvirenkaat (jep, vihdoin sekin). Esikoinen touhuili pihassa omiaan potkuaudan ja pyörän kanssa, ja pienempi katsoi rattaissa tyytyväisenä kaikkien touhuiluja, pieni nenä punaisena pienestä pakkasesta.

Ihanaa itsenäisyyspäivää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Miten me selvittiin

Täällä ollaan kotiuduttu reissusta ja oli kyllä niiiiin kivaa! Aina jotenkin suunnittelee kaikkia ulkomaanmatkoja, joita tänäki...